Minun on pitänyt kirjoittaa näitä lisää. Näitä rakkauskirjeitä. En ole vain tiennyt mistä kirjoittaa ja mitä. Mutta eilen sen keksin, kun kysyit minulta miksi ja mitä sinussa rakastan. Mietin tämän kirjoittamista viime yönä ja tajusin, että tämä on täydellinen päivä kirjoittaa tämä, sillä rakkaani, hyvää enismmäistä vuosipäivää.
Kun esitit mainitsemani kysymyksen, en osannut oikein vastata. Sitten mietin sitä tarkemmin kun kuuntelin tuhinaasi nukkuessasi. Rakastan sinussa sitä, että olet aina heikomman puolella, ja ennen kaikkea, olet aina minun puolellani. Rakastan sitä, että voin puhua kanssasi mistä vain. Rakastan sitä, että olet poikaystävän lisäksi parhaita ystäviäni ja voin jakaa sinun kanssani elämäni. Niin surut ja murheet kuin ne ilotkin.
Rakastan sitä, kun mutristat huuliasi kun tökkään sinua sormella nenään. Rakastan sitä, kun saat minut nauramaan. Rakastan sitä, kun kiusoittelet ja kutittelet, vaikka väitänkin etten pidä siitä. Rakastan sitä, kun saan käpertyä viereesi nukkumaan. Huonoinakin päivinä jaksan, koska tiedän, että minulla on sinut rinnallani.
Rakastan sinussa niin monia asioita, että listaisin niitä vielä viikonkin päästä, jos sille tielle lähtisimme, mutta ehkä tämä riittää (tiedän, ettet jaksa lukea pitkiä tekstejä). Mutta sen vielä haluan kertoa, että rakastan sinua, koska teet minut onnelliseksi. Ja toivon kovin, että minäkin teen sinut.
maanantai 26. joulukuuta 2016
sunnuntai 13. marraskuuta 2016
Hyvää isänpäivää, isä
On kulunut kahdeksan kuukautta ja neljä päivää siitä, kun poistuit tästä maailmasta. Poistuit ja jätit jälkeesi syvän surun, ikävän ja kaipuun. Ei mene päivääkään, etten ajattelisi sinua. Harvasen yö näen sinusta unia, joista herään vain tunteakseni suurta kaipuuta. Joka päivä katson "alttaria", jonka olen sinun muistoksesi väsännyt. Katson kuvaasi ja tunnen piston sydämessäni.
Ikävä ei ole hellittänyt tämän kahdeksan kuukauden aikana. Tietyissä tilanteissa tulee halu soittaa sinulle ja olen jo näppäilemässä numeroasi puhelimeeni, kun muistan, että en voikaan soittaa. On tilanteita, jolloin kaipaan kovin neuvoasi ja asiantuntemustasi. On tilanteita, kun haluan vain kertoa jotain elämästäni.
Olen oppinut puhumaan tyhjyydelle, kuvitellen sinun kuulevan. Toivon sinun kuulevan. Kaija Kookin laulaa yhdessä kappaleessaan "ohi kulkijat luulee, minun seinille puhuvan, tyhjyyteen he sanovan mun kuulee, sua aina rakastan", ja minä pystyn samaistumaan näihin sanoihin aivan liian kovin.
Alkuun unissani kerroit kaiken vielä kääntyvän hyväksi. Joka yö samaa tarkoittavia sanoja. Ja olit oikeassa. Vaikka mikään ei voi korvata sinua, vaikka ikävä ja kaipuu tulevat aina olemaan rinnallani, suru on alkanut väistyä. Paitsi tänään, tänään saan olla surullinen. Tänään olen etuoikeutettu tuntemaan viiltävää tuskaa, että minulla ei ole isää, jolle toivottaa hyvää isänpäivää. Tänään minä kaipaan sinua enemmän kuin koskaan ja se viiltää sielua.
Nykyään unissani et puhu mitään, sinä vain olet jonkinlaisena korkeampana voimana mukana, seisot ja vartioit minua sivusta. Luot turvaa, vaikka herätessäni turvantunne onkin kateissa. Nykyään et esiinny myöskään unissani aivan joka yö, toisin kuin alkuun. Viime yönä olit unessani ja vaikka en unesta muuta muista kuin sinut, olet taas terävämpänä mielessäni.
Nyt on aika kuiskata tyhjyyteen, hyvää isänpäivää, isä, rakastan ja kaipaan sinua. Tule taas uniini, sillä mieluummin näen sinut edes niissä, jaksan kyllä kestää pistot sydämessäni jos vain saan nähdä sinut taas.
Ikävä ei ole hellittänyt tämän kahdeksan kuukauden aikana. Tietyissä tilanteissa tulee halu soittaa sinulle ja olen jo näppäilemässä numeroasi puhelimeeni, kun muistan, että en voikaan soittaa. On tilanteita, jolloin kaipaan kovin neuvoasi ja asiantuntemustasi. On tilanteita, kun haluan vain kertoa jotain elämästäni.
Olen oppinut puhumaan tyhjyydelle, kuvitellen sinun kuulevan. Toivon sinun kuulevan. Kaija Kookin laulaa yhdessä kappaleessaan "ohi kulkijat luulee, minun seinille puhuvan, tyhjyyteen he sanovan mun kuulee, sua aina rakastan", ja minä pystyn samaistumaan näihin sanoihin aivan liian kovin.
Alkuun unissani kerroit kaiken vielä kääntyvän hyväksi. Joka yö samaa tarkoittavia sanoja. Ja olit oikeassa. Vaikka mikään ei voi korvata sinua, vaikka ikävä ja kaipuu tulevat aina olemaan rinnallani, suru on alkanut väistyä. Paitsi tänään, tänään saan olla surullinen. Tänään olen etuoikeutettu tuntemaan viiltävää tuskaa, että minulla ei ole isää, jolle toivottaa hyvää isänpäivää. Tänään minä kaipaan sinua enemmän kuin koskaan ja se viiltää sielua.
Nykyään unissani et puhu mitään, sinä vain olet jonkinlaisena korkeampana voimana mukana, seisot ja vartioit minua sivusta. Luot turvaa, vaikka herätessäni turvantunne onkin kateissa. Nykyään et esiinny myöskään unissani aivan joka yö, toisin kuin alkuun. Viime yönä olit unessani ja vaikka en unesta muuta muista kuin sinut, olet taas terävämpänä mielessäni.
Nyt on aika kuiskata tyhjyyteen, hyvää isänpäivää, isä, rakastan ja kaipaan sinua. Tule taas uniini, sillä mieluummin näen sinut edes niissä, jaksan kyllä kestää pistot sydämessäni jos vain saan nähdä sinut taas.
sunnuntai 28. helmikuuta 2016
Rakkauskirje #1
Haluaisin kirjoittaa rakkaudesta. Tahtoisin puhua sinusta. Unelmoin hetkistä kanssasi, kesäiltana, kaksin jossakin. Kirjoittaisin sitten siitä, kuinka otit käteni käteesi ja painoit huulesi vasten omiani. Kirjoittaisin oikein kauniisti ja se kävisi helposti. Olisin humaltunut rakkaudestasi.
Mutta nyt on helmikuu ja olet kaukana. En edes tiedä milloin näemme. Ikävöin, voi että kuinka ikävöin. Toivon sinunkin ajattelevan minua yhtä useasti. Uskon, että melko pitkälti ajatteletkin. Mutta en voi siis kirjoittaa, kuinka kesäillan tuulenvire hellästi kosketti kasvojamme suudellessamme.
Voisin tietenkin kirjoittaa menneistä ajoista. Siitä, kuinka otit auton takapenkillä kädestäni ja katsoit silmiini hellästi. Tai siitä, kuinka halasit takaapäin ja suutelit niskaani kun käärin sinulle tupakkaa pienessä keittiössäsi. Ehkä jopa siitä, kun valitit minun maistuvan mansikalta, kun olin juuri nauranut kuinka sinä maistuit tupakalta. Kaipaan jokaista näistä hetkistä, kaipaan sinua.
En kuitenkaan kirjoita tämän enempää, en tiedä pidätkö siitä, että kirjoitan edes tämän vertaa, mutta haluan maailman tietävän, kuinka paljon rakastan jokaista sekuntia, jonka saan viettää kanssasi. Vaikka olisit suututtanut minut, niin kuin tällä hetkellä olet, kun tätä kirjoitan, haluaisin vain painautua syliisi ja kertoa tämän kaiken sinulle.
Tämä on rakkauskirjeeni sinulle, vaikken tiedäkään, tuletko koskaan lukemaan tätä. Ehkä luen tämän sinulle puhelimessa ääneen, jotta varmasti saat kuulla nämä sanat, jotka sinusta kirjoitin. Kirjoitan näitä varmasti lisää ja kymmenen vuoden päästä luen sinulle uudelleen, kuinka jo tällöin rakastin sinua.
Mutta nyt on helmikuu ja olet kaukana. En edes tiedä milloin näemme. Ikävöin, voi että kuinka ikävöin. Toivon sinunkin ajattelevan minua yhtä useasti. Uskon, että melko pitkälti ajatteletkin. Mutta en voi siis kirjoittaa, kuinka kesäillan tuulenvire hellästi kosketti kasvojamme suudellessamme.
Voisin tietenkin kirjoittaa menneistä ajoista. Siitä, kuinka otit auton takapenkillä kädestäni ja katsoit silmiini hellästi. Tai siitä, kuinka halasit takaapäin ja suutelit niskaani kun käärin sinulle tupakkaa pienessä keittiössäsi. Ehkä jopa siitä, kun valitit minun maistuvan mansikalta, kun olin juuri nauranut kuinka sinä maistuit tupakalta. Kaipaan jokaista näistä hetkistä, kaipaan sinua.
En kuitenkaan kirjoita tämän enempää, en tiedä pidätkö siitä, että kirjoitan edes tämän vertaa, mutta haluan maailman tietävän, kuinka paljon rakastan jokaista sekuntia, jonka saan viettää kanssasi. Vaikka olisit suututtanut minut, niin kuin tällä hetkellä olet, kun tätä kirjoitan, haluaisin vain painautua syliisi ja kertoa tämän kaiken sinulle.
Tämä on rakkauskirjeeni sinulle, vaikken tiedäkään, tuletko koskaan lukemaan tätä. Ehkä luen tämän sinulle puhelimessa ääneen, jotta varmasti saat kuulla nämä sanat, jotka sinusta kirjoitin. Kirjoitan näitä varmasti lisää ja kymmenen vuoden päästä luen sinulle uudelleen, kuinka jo tällöin rakastin sinua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)