On kulunut kahdeksan kuukautta ja neljä päivää siitä, kun poistuit tästä maailmasta. Poistuit ja jätit jälkeesi syvän surun, ikävän ja kaipuun. Ei mene päivääkään, etten ajattelisi sinua. Harvasen yö näen sinusta unia, joista herään vain tunteakseni suurta kaipuuta. Joka päivä katson "alttaria", jonka olen sinun muistoksesi väsännyt. Katson kuvaasi ja tunnen piston sydämessäni.
Ikävä ei ole hellittänyt tämän kahdeksan kuukauden aikana. Tietyissä tilanteissa tulee halu soittaa sinulle ja olen jo näppäilemässä numeroasi puhelimeeni, kun muistan, että en voikaan soittaa. On tilanteita, jolloin kaipaan kovin neuvoasi ja asiantuntemustasi. On tilanteita, kun haluan vain kertoa jotain elämästäni.
Olen oppinut puhumaan tyhjyydelle, kuvitellen sinun kuulevan. Toivon sinun kuulevan. Kaija Kookin laulaa yhdessä kappaleessaan "ohi kulkijat luulee, minun seinille puhuvan, tyhjyyteen he sanovan mun kuulee, sua aina rakastan", ja minä pystyn samaistumaan näihin sanoihin aivan liian kovin.
Alkuun unissani kerroit kaiken vielä kääntyvän hyväksi. Joka yö samaa tarkoittavia sanoja. Ja olit oikeassa. Vaikka mikään ei voi korvata sinua, vaikka ikävä ja kaipuu tulevat aina olemaan rinnallani, suru on alkanut väistyä. Paitsi tänään, tänään saan olla surullinen. Tänään olen etuoikeutettu tuntemaan viiltävää tuskaa, että minulla ei ole isää, jolle toivottaa hyvää isänpäivää. Tänään minä kaipaan sinua enemmän kuin koskaan ja se viiltää sielua.
Nykyään unissani et puhu mitään, sinä vain olet jonkinlaisena korkeampana voimana mukana, seisot ja vartioit minua sivusta. Luot turvaa, vaikka herätessäni turvantunne onkin kateissa. Nykyään et esiinny myöskään unissani aivan joka yö, toisin kuin alkuun. Viime yönä olit unessani ja vaikka en unesta muuta muista kuin sinut, olet taas terävämpänä mielessäni.
Nyt on aika kuiskata tyhjyyteen, hyvää isänpäivää, isä, rakastan ja kaipaan sinua. Tule taas uniini, sillä mieluummin näen sinut edes niissä, jaksan kyllä kestää pistot sydämessäni jos vain saan nähdä sinut taas.
